torstai 14. maaliskuuta 2013

Oon kolmevuotias, oppimaan innokas

Täytin toissapäivänä kolme. Olen niiiiin aikuinen nyt. Aamulla emäntä nosti minut syliin ja lauloi minulle synttärilaulun. Saimme Patun kanssa jäniksenkorvat aamupalaksi, nams! Päivä meni kuitenkin melko hitaasti, koska molemmat kaksijalkaiset olivat töissä tai koulussa. Vietin aikani Patun kanssa leikkien. Patu on kyllä niin ihana nyt. Harmi, että näin on vain kaksi kertaa vuodessa. Minä kyllä tykkäisin leikkiä(ja vähän muutakin) joka päivä!

Kun ihmiset tulivat kotiin, sain herkkuruuan. Siinä oli paljon eri makuja, mutta ruoka loppui sitten kesken. Niinkuin aina. Taisimme samana päivänä käydä myös leikkimässä naapurin Väinö-pennun kanssa. Minä en oikein ymmärrä sen koiran logiikkaa. Se riekkuu ja riehuu, painii ja haukkuu, enkä tiedä, miten siihen tulisi suhtautua. Sain kuitenkin paljon kehuja kärsivällisestä käytöksestäni. No, olenhan minä aikuinen mies. Eilen menin hieman hämilleni kun se samainen pentu alkoikin huutaa kesken leikin. Yritin saada sitä lopettamaan, mutta se vain puri ja huusi. Emäntä otti pennun sitten syliin ja rauhoitteli yhdessä pennun emännän kanssa. Minä katselin vierestä miettien, että mikä sille tuli. Ei se perhana enää edes leikkinyt kanssani sen jälkeen ja sekös turhautti. Yritin sitä vähän komentaakin, mutta emäntä sitten laittoi minut hihnaan ja menimme kotiin... Kummia tuollaiset.. pennut.

Emäntä opetti minut haukkumaan. Se onkin kivaa, mutta sitten kun haukun silloin kun tahdon, onkin vastauksena namin sijaan EI. Kumma, kun ei saa olla oma-aloitteinen...

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Niin mikä ikääntyminen?

Kuvassa erittäin sporttinen ja nuorekas minä. Ihan kahden vuoden ikäisestä menisin, enkö? Emäntäni on alkanut puhumaan ikääntymisestä ja minusta tuntuu, että hän tarkoittaa sillä minua. Kuulemma hoikka olomuotoni tarkoittaisi vanhuuden merkkejä. Höpsis, eikö kauniin naisen pidä olla hoikka? Tilli ainakin on alkanut pitämään minusta. Ja minä siitä. Jokin vastustamaton voima meitä vetää puoleensa aina pari kertaa vuodessa. Mutta eikös sekin kerro jo jotain nuorekkuudestani kun juuri kolme vuotta täyttävä pojan kloppi on minusta, yli kahdeksanvuotiaasta kiinnostunut.
No jos oikein tälle raiteelle mennään, niin olihan naapurin kolmikuinen jackrusselin pentukin minusta erittäin kiinnostunut. Ehkä vähän liiankin. Ihana pieni poika, mutta tein sille selväksi, etten minä sekaannu lapsiin. Siinä pennussa oli kyllä luonnetta, sitä ei voi kieltää. Mutta enemmän minä olisin huomiota halunnut niiltä kaksijalkaisilta. Isäntä valittikin äänekkäästä komentamisestani. On siinäkin, kai sitä pitää ääntään käyttää kun muuten ei huomata?

On tässä "ikääntymisessä" kuitenkin hyvätkin puolensa. Ensinnäkin minä saan enemmän ruokaa, kuin Tilli. Toisekseen minulla on muutenkin enemmän vapauksia. Saan tulla kielletylle alueelle, eli keittiöön. Mitä nyt isäntä joskus yrittää minut pois ajattaa, mutta usein turhaan. Niin, ja saan tulla sohvalle silloinkin kun emännällä tai isännällä on jotain syötävää siinä. Isäntä valittaa minun kuolaamisestani yleensä silloin. Höh, kyllä sekin kuolaisi jos tungettaisiin suklaata nenän eteen, eikä sitä saisi syödä. No, eihän se kovin naisellista ole, mutta minä vain satuin nuoruuteni viettämään kuolaavien koirien kanssa.

Toisaalta kun miettii tätä vanhenemista, niin minähän olen itseasiassa onnekas. Minussa ei vanhuus näy, olen yhtä kaunis kuin aina ennenkin. Vähän niinkuin ne Hollywoodin tähdet. Ilman kauneusleikkauksia tosin. Olen väsymätön ja sporttinen kuten Madonna, yhtä äänekäskin.

- Patu, tai tänään oikeastaan Pamela

lauantai 9. maaliskuuta 2013

Koirakylpylässä

Käytiin emännän kanssa eilen uimalapaikassa. Ensin luulin, että mennään mummolaan, mutta en käynytkään kuin pyörähtämässä siinä pihalla ja sitten autoon taas. Nukuin siinä tirsat kun sitten saavuttiin määränpäähän. Emäntä hyppäsi autosta ulos ja mummolan kaksi isoa koiraa aloitti sellaisen mölyn paksissa, että minunkin piti vähän haukkua. Jonkin tovin päästä emäntä haki minutkin sisälle ja siellä oli muutama mölyinen koira. En jaksanut niistä sen kummemmin välittää. Mutta sitten emäntä pistikin minut suihkuun - siitä en tykännyt ollenkaan. Kukaan muukaan ei kai tykännyt kun kaikki ulvoi ja haukkui. Sitten minulle laitettiin pelastusliivit(jotka tälläkertaa oli hieman tyylikkäämmät - viimeksi ne oli pinkit...) ja siirryttiin altaan reunalle. Koirat hyppeli veteen ja haki sieltä leluja. Minä ihmettelin, että miten ne uskaltaa.. Se allas oli nimittäin syvä. Helkkari kun pelotti kun minut sinne laitettiin! Emäntä lähti kävelemään ympäri allasta ja minä yritin pysyä perässä. Pelotti, että hukun siihen paikkaan, mutta liivit onneksi piti minut pinnalla. Altaasta poispäästyäni olin itseeni melko tyytyväinen ja kyselinkin emännältä, että enkös ollutkin taitava - vähän niinkuin ne ammattilaiset siinä vieressä. Yksi oli kuulemma vesipelastusvaliokin. Se oli se mummolan Mosse. Suuri musta uros, jota minä vähän pelkään. Tauolla olisin tahtonut tutustua labradorinnoutaja Myyhyn, mutta sitten minua alkoikin jännittää.. Sekin on musta ja pelottava narttu.

Tuossa niitä ammattilaisia ui. Minä vähän säikähdin niiden uimahyppyjä ja koitan kuvassa sanoakin emännälle, että käskisi niiden uida sievemmin. Hetkeä myöhemmin minut nostettiin jälleen altaaseen. Jokaisen jännittävän kerran jälkeen olin hitusen ylpeämpi itsestäni. Varsinkin kun emäntä oli niin iloinen.

Minäkin olisin halunnut tuollaisen damin itselleni, mutta en minä uskaltanut sitä hakea... Ja altaassa ollessani keskityin vaan emäntää seuraamaan kun se aina karkasi kiertämään ympäri allasta. Monen huisin uintikerran jälkeen mentiin sitten taas suihkuun. Se kesti paljon kauemmin kuin viimekertainen peseytyminen. Sitten minut laitettiin kamalaan kolisevaan häkkiin, minne puhalsi lämmintä ilmaa. Se laite surisi inhottavasti ja minä itkin emännälle, että päästä nyt herranen aika minut pois. Emäntä ei välittänyt vaan antoi rauhottavia signaaleja, jotka sitten saivat minut luovuttamaan. Sittempä pääsinkin siitä kamalasta häkistä pois. Sitten ulos kakille ja helpotuksekseni turvalliseen koppiini autoon nukkumaan.

Kotiin päästyäni oli entistä energisempi. Kuulemma kaikki muut koirat olivat aivan poikki koko reissusta. En minä vaan. Emäntä oli sitä mieltä, että pitäisi jo nukkua kun kellokin oli jo paljon. Minä vaan pyörin Vanhan Piian ympärillä kun se on alkanut taas tuoksumaan niin vastustamattomalle. Mutta eipä se alkanut millekään, nukkui vain. Lopulta minunkin piti luovuttaa ja ummistaa silmäni.

- Peurasaaren Suurruhtinas Tilli kuittaa.