Jäi siitä epävirallisesta toko-kokeesta vaivaamaan se, kun Tilli kiinnostuu niin paljon enemmän hajuista kun toko-liikkeistä. Noh, käytiin sitten tänään meidän omalla kentällä treenaamassa kaksistaan. Tillihän sai heti vainun jostain ja hamusi sen luo jo ennen kuin olin kerennyt edes aloittaa sen kanssa. Ensin meinasin jo tuskastua että olen huono ja plaaplaa, ei meistä tulekaan mitään yhyy. :D Mutta sitten hoksasinkin alkaa heittelemään nameja maahan, ja Tillihän innoissaan alkoi niitä etsimään. Lisäsin äänimerkin, josta se tietää, millon nameja on maahan heitetty. Kun Tilli katsoi minuun, kutsuin sen sivulle, ja palkaksi heitin namin kenttään. Jo vain alko motivaatiota löytymään! Sehän kiinnostui oikeasti siitä hommasta, juoksi aina minun luo odottamaan uutta käskyä. Otettiin ihan perusjuttuja, eli sivulle tulemista, seuraamista ja luoksetuloa. Aina liikkeiden välissä kun se meinasi kiinnostua jostain muusta, käytin aiemmin mainittua äänimerkkiä, joka sai sen taas kiinnostumaan minusta. Siis seuraaminenkin meni upeasti, Tilli ei jätättänyt yhtään. Nyt se oikea motivaattori löytyi!
Sisätiloissa treenataan vanhaan malliin, eli naksutin ja namit kädestä, koska sisällä se ei kiinnostu mistään muusta kuin minusta muutenkaan.
Mutta jos palataan tähän Tillin hajuintoon - meidän on aivan pakko alkaa treenaamaan sitä hakua. Ton koiran nenätyöskentely on aivan uskomatonta ja jos se kerran siitä pitääkin niin hemmetisti niin eiköhän siinä olis ihan täydellinen laji meidän kolmanneksi harrastukseksi. Raunioille ei vaan pääse ilman autoa, joten pitää aloittaa metsähaulla.
Vanha Patukin on oppinut uutta avokkini kanssa. Avokkini siis on alkanut opettaa rouvalle kontaktia lenkillä, mikä on ihan huippu juttu. Patu kun on luonteeltaan täysin miellyttämishaluton, sen opettaminen vaatii vähän erilaista taktiikkaa. Aloitin eka itse Patun kanssa kontaktiharjoittelun samalla kun kitkin vetämistä pois. Aina kun hihna kiristyi, hidastin vauhtia niin, että melkein pysähdyin. Aina, kun Patu kääntyi katsomaan minuun, kehuin tai annoin palkan. Pian Patu jo otti oma-aloitteisesti kontaktia ja meni sivulla. Nyt se siis on alkanut avokkini kanssa tekemään tätä. :)
Mutta joo tällasta tällä kertaa, pientä edistystä taas.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti