Patu täytti yhdeksän reilu viikko sitten. Synttäripäivänään oli niin pirteä, että olisi voinut kuka vaan luulla pennuksi. Energiaa piisaa, ja toivon että sitä piisaa vielä useamman vuoden. Vanhuuden oireilta ei olla kuitenkaan täysin säästytty kun tytön nivelet ovat alkaneet jäykistyä. Ostin Fullolifen Joint care-öljyä pari päivää sitten, ja vaikuttaisi toimivan. Tänään Patu venytteli ainakin toista takajalkaansa(normaalisti ei venytellyt takapäätään ollenkaan). Patun silmät ovat myös muuttuneet sinertäviksi. Näkö niissä on vielä tallella, eikä kaihin merkkejä näy. Eli varmaan ihan normaalia ikääntyvän koiran silmänmuutoksia.
Steriloinnin jälkeen Patu on muutenkin ollut pirteämpi. Turkki on kamalassa kunnossa, kun päätti pudottaa karvat. Hilsettä on ihan kamalasti... Ruokapuolen pitäisi kuitenkin olla kunnossa, laskelmieni mukaan molemmat koirat saavat riittävästi välttämättömiä ravintoaineita ja rasvahappoja. Ja kun molemmilla on sama ruoka, mutta vaan Tillillä on turkki kunnossa. Joten Patulla taitaa johtua vaan tosta karvanlähdöstä ja ehkä hormonaalisista syistä. Se vaan on taas tätä kun mä stressaan kaikesta tommosesta.. :D
Tillin kanssa taas alotellaan kisauraa. Täyttelin tapahtumakalenterin täyteen TOKO-kokeita. Marraskuussa mennään Tornion kokeeseen. Lokakuussakin olis koe Oulussa, mutta en mä usko että mennään. Ehkä liian aikasta mennä Ouluun asti - osallistumismaksu ja matkat maksaisi liikaa, jos tuloksena tulis kakkonen tai huonompi. :D Tornioon päästään kuitenkin vaan osallistumismaksun hinnalla, joten huono tulos ei tule haittaamaan. Käytiin tänään koko koe läpi tossa meidän treenikentällä ja jäi vähän epävarma olo. Tilli kyllä totteli, mutta sataprosenttinen into puuttui. Ehkä pidetään huominen vapaata treeneistä ja katsotaan maanantaina uudestaan. Onneksi meillä on vielä kaksi kuukautta aikaa treenata. :)
Oon jo miettinyt että jos kävis niinki mukavasti, että saataisiin se ykköstulos, siirrytään avoimeen vain jos pistemäärä ylittää 180 pisteen. Jos taas ykköstulos tulee nippanappa, eli 160-179p, jäädään vielä alokkaaseen. Mutta meidän tavoite on kuitenkin se TK1, tuli se sitten marraskuussa tai ensvuoden puolella. Jos taas saadaan niukka ykköstulos ja rahaa riittää, mennään hakemaan TK1 Oulusta marraskuun lopussa. Hohhoh, jopas on haaveet. :D Realistinen odote on kuitenkin se ALO2-tulos.
On meillä Tillin kanssa toinenkin tavoite, nimittäin BH-koulutustunnus. Sitä lähdetään kokeilemaan varmaan joskus vuoden päästä. Kyseessä siis on käyttäytymiskoe, jossa testataan onko koira yhteiskuntakelpoinen. BH-tunnuksen saatuaan saa osallistua Palvelus- ja pelastuskoirakokeisiin, joista haku ja jälki olisi meidän lajeja.
Että semmosta. :P
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti